maanantai 5. syyskuuta 2016

Helppo ja nopea omenapiirakka


Tyttäremme innostui leipomaan sunnuntain herkuksi omenapiirakkaa ja halusi tehdä sitä lisää, kun kaverit tulivat kylään. Tämä omenapiirakka on helppo ja nopea tehdä - tämän tekeminen onnistui hienosti myös kolmas luokkalaiselta tyttäreltämme. Omenien kuorimisessa ja pilkkomisessa halusi ainoastaan apua. Helppouden ja nopeuden lisäksi tämä piirakka on suussasulavan hyvää. Ohje on kotikokki blogista, mutta sitä on hieman muunneltu.

POHJA
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 prk vaniljarahkaa
1 tl vaniljasokeria
1½ tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
1 kananmuna

PÄÄLLE
2-4 omenaa
1 tl kanelia
1 rkl sokeria

* Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniljasokeri. 
* Lisää öljy, kanamuna ja rahka. 
* Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun taikinavuokaan. 
* Asettele omenan viipaleet ja ripottele päälle kanelia ja sokeria. 


Mustikka britakakku


Joka vuotinen kesän yksi kohokohdista on mökkireissu työporukan kanssa. Tänä vuonna kakuksi toivottiin britakakkua, jossa olisi mustikkaa. Tämähän on oiva valinta elokuussa, kun metsät ovat täynnä mustikoita ja mikäpäs sen ihanampaa kakkua onkaan, kuin britakakku. Mustikat tähän kakkuun haettiin yhdessä lasten ja isännän kanssa. Tästä hyvästä lupasin leipoa samanlaisen britakakun jossain vaiheessa myös heille. Britakakku on helppo ja nopea tehdä ja sitä voi muunnella oman maun mukaan sekä vuodenaikaan sopivaksi. 


POHJA
150g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
4 keltuaista
2 dl Sunnuntai Gluteeniton jauhoseos
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl maitoa

* Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
* Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. 
* Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista. 
* Sekoita leivinjauhe ja gluteeniton jauhoseos keskenään, siivilöi jauhoseosta maidon kanssa vuorotellen taikinaan. 
* Levitä taikina ohueksi kerrokseksi uunipellille öljytyn leivinpaperin päälle.


MARENKI

4 valkuaista
2 dl sokeria


MARENGIN PINNALLE
50g mantelilastuja tai pähkinärouhetta

* Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. 
* Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. HUOM! Marenki on valmista, kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa.   
* Levitä marenkiseos taikinan päälle. 
* Halutessasi voit ripotella mantelilastuja/pähkinärouhetta pinnalle 
* Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes marenki on kauniisti ruskettunut. 
* Anna kakkulevyn jäähtyä ja leikkaa se sitten kahtia.


TÄYTE
1 prk Valio Maustettu rahka sitruuna
1 prk Flora Vispiä
sokeria ja vaniljasokeria oman maun mukaan
1,5 l tuoreita mustikoita, joista osa jätetään kakun päälle koristeeksi
  
* Nosta toinen kakkulevy tarjoiluastialle. 
* Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. 
* Lisää rahka joukkoon ja vatkaa tasaiseksi.
* Lisää sokerit ja sekoita.
* Levitä täyte pohjalevyn päälle, laita päälle mustikoita, nosta toinen kakkuevy päälle.

* Korietele kakku haluamallasi tavalla - tämä kakku on koristeltu mustikoilla ja valkosuklaarouheella




Mansikkainen minttusuklaakakku





Tänä vuonna juhannuksena nautittiin raikasta täytekakkua. Juhannuskakkuun kuuluvat aina tuoreet mansikat ja kakun pitää olla raikkaan makuinen. Valion sivuilta bongasin ihanalta kuulostavan kakun, joka olisi varmasti kaikkien juhannusjuhlioiden mieleen. Kakku menikin juhannuspyhinä viimeistä palaa myöten. 

POHJA (24cm vuokaan)
5 munaa
2 dl sokeria
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

KOSTUTUKSEEN
1½ dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

TÄYTE JA KORISTELU
3prk (á 200g) maustettua rahkaa minttu-suklaa
4 dl vispikermaa
2 dl mansikkamarmeladia tai rasberry curdia
750 g tuoreita mansikoita
minttutäytteisiä suklaamakeisia, esim. After eight
mintunlehtiä



* Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi.
* Sihtaa joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Nostele varovasti tasaiseksi.
* Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan tai leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.
* Paista uunin alaosassa 175 asteessa 45 minuuttia.
* Kumoa kakku ja anna jäähtyä hyvin. 
* Leikkaa kakkupohja kolmeen yhtä paksuun osaan.
* Vaahdota vispikerma ja yhdistä se rahkan kanssa.
* Kuutioi 2/3 mansikoista.
* Nosta alin pohja tarjoilualustalle. Kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä pohjan päälle puolet marmeladista tai curdista sekä puolet mansikkakuutioista ja n. 1cm:n paksuudelta kerma-rahkaseosta.
* Nosta päälle keskimmäinen kakkulevy ja kostuta. Täytä kuten edellinen väli ja nosta päällimmäinen levy kakun päälle. Kostuta. 
* Levitä loppu kerma-rahkaseos kakun pinnalle ja reunoille. Tasoita lastalla. 
* Aseta kakun pinnalle loput mansikat puolitettuina, minttusuklaamakeisia ja mintunlehtiä. 


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Täydellinen sitruunajuustokakku (ilman liivatetta)


Etsin hyvää ja raikasta juustokakkua, joka olisi tehty ilman liivatetta. Löysin hyvältä kuulostavan ohjeen Suklaapossun blogista - tämä ohje oli saanut monen monta kehua, joten tätä piti ehdottomasti kokeilla. Raikas sitruunainen kakku sopi täydellisesti ystävien kanssa herkuteltavaksi. 

Tämän kakun pohja oli täydellinen. Keksinä käytetty Marie keksi on oikeastaan täysin mauton, mutta tässä valkosuklaa toi pohjaan aivan uskomattoman hyvän maun. Pohja sai paljon kehuja ja voittaa kyllä mennen tullen "tavalliset" juustokakkujen keksipohjat. 

Täyte on ihanan pehmeä ja sitruuna maistuu juuri sopivasti. Täytteen samettisuus sai paljon kehuja ja osan mielestä täytteen koostumus oli jopa parempi, kuin liivatteellisissa kakuissa.

Tein kakun kaksi päivää ennen kesäjuhlia, jotta maut pääsivät hyvin tasoittumaan. Kaksinkertaistin myös alkuperäisen ohjeen, jotta sain kakusta korkeamman. Kannattaa käydä tsekkaamassa myös alkuperäinen ohje Suklaapossun blogista. Tätä kakkua kannattaa ehdottomasti testata. 


n. 26cm irtopohjavuokaan

Pohja
30 Marie-keksiä
150 g valkosuklaata

* Rouhi Marie-keksit pienemmiksi. Keksejä ei tarvitse saada ihan hienoksi, vaan riittää, että ovat hieman pienempää murskaa. 
* Sulata valkosuklaa mikrossa ja sekoita keksimurska sulan valkosuklaan joukkoon.
* Laita n. 26 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja vuoraa vuoan reunat reunakalvolla, jotta kakku irtoaa vuoasta siistimmin.
* Levitä keksi-valkosuklaamurska vuoan pohjalle ja levitä tasaiseksi.

Täyte
5 dl Flora vispiä
800 g maustamatonta tuorejuustoa
2-3 dl sokeria
n. 8 rkl sitruunan mehua
2 sitruunan raastettu kuori 

* Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. 
* Pese sitruunan kuori hyvin ja raasta kuori pieneksi raasteeksi.
* Purista sitruunasta mehut talteen. 
* Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto, hieman sokeria, sitruunan mehua n. 8 rkl ja sitruunan raastettu kuori. Maista ja lisää sokeria makusi mukaan.  
* Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle. 
* Anna kakun hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli (voit tehdä kakun myös pari päivää ennen tarjoilua) 

* Koristele kakku haluamallasi tavalla. 

Kakku on koristelu marenkimurulla ja
sitruunan kuoriraasteella

Jauhelihamunakasrulla


Munakasrulla on helppo tehdä ja väliin voi laittaa oikeastaan ihan mitä vain. Tämä herkku menee lounaasta tai vaikka hieman tuhdimpana iltapalana. Lisukkeeksi riittä raikas salaatti. Ihanan arkinen ruoka, mutta tarvittaessa muuntautuu jopa kivaksi illalliseksi, kun palanpainikkeeksi valitsee sopivan viinin. Ei muutakuin tekemään oma versio tästä herkusta.


Munakastaikina
5 dl maitoa
5 kananmunaa
3/4 tl suolaa
1/2 ruukkua basilikaa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

* Sekoita maito, munat, suola ja suikaloitu basilika kulhossa. Lisää jauho-leivinjauheseos. Sekoita.
* Päällystä korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla. Kaada seos pellille.
* Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla n. 25 min tai kunnes kypsä. Valmista paistamisen aikana täyte.

Jauhelihatäyte
400g naudan jauhelihaa
jauhelihamaustetta
1 porkkana
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
2 dl ruokakermaa
salsakastiketta 
n. 2 dl pizzajuustoraastetta





Pinnalle
1/2 dl pizzajuustoraastetta

* Paista jauheliha voissa pannulla. Mausta jauhelihamausteella.
* Lisää karkeaksi raastettu porkkana. Paista pari minuuttia.
* Ripottele päälle vehnäjauhot. Sekoita.
* Lisää ruokakerma ja salsakastike. 
* Kumoa kypsä munakaslevy leivinpaperille, levitä täyte levyn päälle ja ripottele päälle juustoraaste
* Kääri munakaslevy rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen. Jätä saumapuoli alaspäin.
* Nosta rulla takaisin uunipellille ja ripottele pinnalle juustoraastetta.
* Paista 200 asteessa n. 5 min.



Perinteinen omenakääretorttu


Harvemin tulee tehtyä tavallista kääretorttua. Tämä on kuitenkin lasten ehdotonta herkkua ja lähes täydellinen valinta lasten synttärijuhliin. Tavallista kääretorttua pystyy helposti tuunaamaan vaikka leivoksiksi tai sen voi nauttia sellaisenaan. Poikamme syntymäpäiville loihdittiin vaniljainen omenakääretorttu, joka meni viimeistä palaa myöten. 


Vaniljainen omenakääretorttu (GL)

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

omena-vaniljahilloa

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min.
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti – muuten se tarttuu pohjaan kiinni. 

* Levitä jäähtyneen pohjan päälle omenahilloa ja kääri pohja rullaksi leivinpaperia apuna käyttäen. 


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Limettikuppikakut


Kuppikakut sopivat niin juhlaan kuin arkeenkin. Nämä suussasulavat limettikuppikakut ovat tuhteja, mutta aivan älyttömän hyviä. Ohje näihin ihaniin kuppikakkuihin löytyi Ingrid Hancock Bjerknesin Kuppikakut kirjasta ja nyt haluan jakaa sen teille. Meillä näitä ihanuuksia nautittiin pojan syntymäpäivillä, mutta miksikäs ei näitä voisi tarjoilla vaikka juhannusjuhlissa. 

Muffinitaikina (n. 12kpl)

125g huoneenlämpöistä margariinia
3dl sokeria
2 munaa
4 1/4dl vehnäjauhoja 
1 1/4tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa
1 3/4dl piimää
3rkl vastapuristettua limetin mehua
1rkl raastettua limetinkuorta

* Kuumenna uuni 175 asteeseen
* Asettele 12 kuppikakkuvuokaa muffinipellille
* Vatkaa margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi
* Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten
* Sekoita joukkoon vuorotellen vehnäjauhot, joihin leivinjauhe ja suola on sekoitettu, sekä piimä
* Lisää limettimehu ja limetinkuoriraaste - sekoita hyvin
* Täytä kuppikakkuvuoat niin, että 2/3 tulee täyteen (voit käyttää apuna pursotuspussia)
* Paista uunin keskiosassa n. 20min. 
* Ota myffinipelti uunista ja anna kuppikakkujen jäähtyä n. 5min. ja siirrä kuppikakut pois muffinipelliltä ja anna jäähtyä kokonaan


Kuorrute

125g margariinia
250g Philadelphia-juustoa
6-7½dl tomusokeria siivilöitynä
1rkl vastapuristettua limetin mehua
1rkl raastettua limetinkuorta
(1tl vaniljaesanssia)

* Vatkaa margariini ja Philadelphia-juusto keskenään
* Siivilöi joukkoon tomusokeri, lisää limettimehu, limetinkuori ja vaniljaesanssi
* Sekoita kunnes kuorrute on tasaista ja notkeaa

* Siirrä kuorrute pursotuspussiin ja pursota haluamallasi tyllalla kuppikakkujen päälle - koristele 



M&M kakku



Toukokuun alkupuolella juhlittiin 7-vuotiasta pojanviikaria. Taitaa poika tulla äitiinsä, kun suklaa maistuu. Lähes aina toivoo kakun väliin suklaata - kuten nytkin. Suklaan makeutta täydentää ihanan raikas vadelmatäyte. Tämä yhdistelmä ei petä koskaan. 

Pienenä karkkihiirenä poika toivoi karkkikakkua ja koska kakun välissä oli suklaata niin pitihän sitä olla myös kakun päällä. Päädyimme tekemään M&M karkkikakun. Tämä kakku oli makea, mutta kuitenkin suussasulavan hyvää!


Gluteeniton kakkupohja

6 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 minuuttia.



Maitosuklaatäyte

2,5 dl Flora Vispiä
1 pss. valmista suklaamoussejauhetta (Blå Band)
100 g rahkaa
100 g maitosuklaata (Brunberg)

* Vatkaa kerma ja suklaamoussejauhe vaahdoksi. 
* Sekoita rahka joukkoon. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. 
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. 


Vadelmamousse

2,5 dl Flora Vispiä
1 pss. valmista vadelmamoussejauhetta (Blå Band)
100g Valio sitsuuna tuorejuustoa
Suomalaisia jäisiä tai tuoreita vadelmia

* Vatkaa kerma ja vadelmamousse vaahdoksi.
* Sekoita joukkoon tuorejuusto.
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja lisää vadelmia oman makusi mukaan. Laita jähmettymään jääkaappiin. 

Kakku on kuorrutettu maukkaalla suklaakreemillä

Suklaakreemi

125g suklaata
100g voita tai margariinia
150g maustamatonta tuorejuustoa (tai mascarbone juustoa)
2 rkl tomusokeria

* Sulata suklaa mikrossa välillä sekoittaen. 
* Sekoita voi ja juusto tasaiseksi.
* Lisää suklaa ja tomusokeri ja vatkaa kunnes massa on kuohkeaa.




ONNEA SAMPO 7v.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Porkkanakakku



Yksi ehdoton suosikkini on porkkanakakku. Tällä kertaa halusin kuitenkin tehdä tuosta suussasulavasta leivoksesta kakun. Ohje tähän löytyi Painted By Cakes blogista - tällä ohjeella tulikin erittäin mehevä, suussasulava ja tuhti porkkanakakku. Juuri sellainen, mikä vie kielen mennessään. Muunsin ohjetta ihan hieman, koska pidän itse raikkaista täytteistä, joten lisäsin täytteeseen hieman sitruunan makua. 

Tämä kakku matkasi omalle äidilleni, joka viettää tänään syntymäpäiväänsä. Herkuttelimme yhdessä tällä taivaallisen hyvällä kakulla, jota ei voinut olla ottamatta lisää vaikka se olikin hyvin tuhtia. 


Porkkanakakkupohja
5 dl jauhoja
4 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 tl kanelia
500 g porkkanoita
4 kananmunaa
1 dl maitoa
2 tl sitruunamehua
3 dl sokeria
2 dl öljyä

* Voitele ja vuoraa leivinpaperilla 22 cm halkaisijan kokoinen kakkuvuoka/reunavuoka. 
* Raasta kuoritut porkkanat hienoksi raasteeksi. 
* Sekoita sitruunamehu ja maito (Maidon on tarkoitus juoksettua). 
* Sekoita kuivat aineet keskenään. 
* Sekoita keskenään porkkanaraaste, kananmunat, maito ja öljy. 
* Lisää kuivat aineet nesteeseen ja sekoita tasaiseksi. 
* Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 1 tunti.


Tuorejuustotäyte

300 g voita
3 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl maitoa
400g maustamatonta tuorejuustoa

400g sitruuna tuorejuustoa
2 dl tomusokeria

* Vatkaa huoneenlämpöinen voi, 3 dl tomusokeria, vaniljasokeri ja maito sähkövatkaimella vaaleaksi ja kuohkeaksi kreemiksi. 

* Lisää joukkoon tuorekuustot ja vatkaa tasaiseksi.
* Lisää lopuksi vielä 2 dl tomusokeria ja sekoita tasaiseksi.


* Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen kerrokseen. 

* Täytä kakku tuorejuustotäytteellä.
* Kuorruta lopuksi koko kakku tuorejuustotäytteellä.

* Koristele kakku haluamallasi tavalla - tässä kakussa on käytetty koristelussa porkkalastuja sekä kanelia. Joskus yksinkertainen on hyvin kaunista. 





Hyvää Syntymäpäivää Äiti <3

Pääsiäisen mämmihyydykekakku



Pääsiäisenä herkuteltiin mitä ihanimmilla herkuilla - ihania ruokia loihti niin äitini kuin miehenikin. Minä sain jälleen toteuttaa jälkiruokapuolen, jota mietinkin pitkään. Ideat muuttuivat useampaan otteeseen, mutta voiton vei tänä vuonna Pullahiiren leivontanurkka blogista löytyvä mämmihyydykekakku. Pääsiäisenä on pakko saada mämmiä vaniljakastikkeen kera, mutta tätä kakkua oli pakko päästä kokeilemaan. Tämä kakku maistuu varmasti vaikkei mämmi olisikaan sitä suurinta herkkua. Tyttäreni mielestä kakku maistui kahville ja kun sitä maisteltiin niin kaikki tulimme siihen tulokseen, että kyllä - tässä kakussa maistuu häivähdys kahvia. 

Pullahiiren blogista löydätte kauniin kuvan kyseisestä kakusta. Jostain syystä omassa versiossani mämmi ei kätkeytynyt kakkuun niin hienoiksi sattumiksi, mitä tuossa Pullahiiren kakussa. Makuun tämä ei tietysti vaikuttanut, mutta itselleni leivonnaisten ulkonäkö on myös hyvin tärkeä. Pullahiiren kakun pohja on myös erilainen mitä tein omaan kakkuuni. 





Pohja
175 g dominokeksejä
75 g voita/margariinia

* Murskaa keksit.
* Sulata voi. 
* Sekoita voi keksien joukkoon. 
* Painele n. 20-26 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.
* Laita jääkaappiin jähmettymään.


Täyte
4 dl vispikermaa
250 g mascarpone-tuorejuustoa
500 g vaniljavanukasta
6 liivatelehteä
1/2 dl vettä
3 rkl vaniljasokeria
n. 200 g mämmiä

* Vatkaa täytteen kermavaahto pehmeäksi vaahdoksi. 
* Laita liivatteet likoon kylmään veteen. 
* Notkista mascarpone-tuorejuusto. 
* Kaada vanukas toiseen vatkauskulhoon. 
* Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet kiehuvan veden joukkoon. Anna liivatenesteen jäähtyä hetken aikaa lusikalla sekoittaen. 
* Lisää liivateseos vaniljavanukkaan joukkoon ja sekoita hyvin.
* Lisää vaniljavanukas mascarpone-juuston joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
* Lisää lopuksi kermavaahto ja vaniljasokeri joukkoon ja sekoita tsaiseksi.

* Lusikoi mämmi pursotuspussiin. Voit käyttää halutessasi pursotusterää, mutta tässä pärjää myös ilman tyllaa. 
* Kokoa kakku joko irtopohjavuokaan tai reunavuokaan suoraan tarjoiluastialle. Halutessasi voit käyttää reunakalvoa, jotta saat siistin reunan kakkuun tai voit öljytä vuoan sisäreunan kevyesti ja tomusokeroia sen. 
* Kaada täytteestä noin puolet pohjan päälle. 
* Pursota mämmiä kerroksen päälle (spiraalin muotoon) ja levitä loput vaniljatäytteet mämmin päälle. 
* Nosta jääkaappiin vähintään neljän tunnin ajaksi.


Koristelu
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
suklaamunia

* Vatkaa koristeen vispikerma yhdessä vaniljasokerin kanssa vaahdoksi. 
* Pursota kermavaahto kakun reunaan ja ripottele päälle suklaamunat. 

Huom! Suklaamunat kannattaa laittaa kakun päälle vasta hieman ennen tarjoilua, koska ne alkavat sulaa nopeasti. 



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Marianneleivokset


Tänään vietetään ystävänpäivää, joten päätimme tyttäreni kanssa leipoa jotain hyvää päiväkahvin kanssa. Yhteishyvän helmikuun ruoka liitteessä oli aivan ihania ja ennen kaikkea helppotekoisia sydänleivoksia, joita mekin päätimme kokeilla. Leivoksista voi tehdä juuri sen mallisia kuin itse haluaa - sydämet toki kuuluvat ystävänpäivään. 

Hyvä Ystävä,
on murheita estävä,
kyynelpesun kestävä.
Tekee iloistani tuplat,
lisää viineihini kuplat.
Olkoon ystävä lähellä tai poissa,
aina asuu hän sydämeni sopukoissa.


Pohja/päällinen
4 munaa
1dl sokeria
1/2dl vehnäjauhoja
1/2dl perunajauhoja
1/2dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne munavaahtoon, sekoita tasaiseksi. 
* Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
* Paista 225 asteessa noin 8 minuuttia.
* Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille.


Täyte
3dl vispikermaa
1dl tomusokeria
250g mascarponejuustoa
120g Marianne-rouhetta
5 liivatelehteä
1dl kuumaa maitoa

* Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
* Vaahdota kerma tomusokerin kanssa.
* Lisää mackarponejuusto ja Marianne-rouhe - sekoita tasaiseksi.
* Purista liivatteista vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan maitoon.
* Lisää liivateliuos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan vatkaten.
* Anna täytteen jähmettyä jonkin aikaa.
* Puolita torttupohja
* Levitä täyte toisella pohjalle ja nosta toinen pohja täytteen päälle.
* Peitä kakku kelmulla ja laita päälle leikkuulauta.
* Anna kakun jähmettyä viileässä.
* Ota levystä joko korkealla sydänmuotilla leivoksia tai leikkaa levy neliöiksi.


Pinnalle 
esim.
Marianne-rouhetta, sydännonparelleja ja sokeripitsiperhosia

* Koristele leivokset haluamallasi tavalla.