Joka vuosi lasten syntymäpäiville leivomme jotain yhdessä lasten kanssa. Tyttäremme on innokas leipuri ja auttaa aina mielellään kaikessa mahdollisessa. Koska tänä vuonna meillä ei ollut tavallista täytekakkua päätimme tehdä ihanan aurinkoisia kuppikakkuja ja tuoda muuten niin talviseen juhlaan kesäistä tunnelmaa. Muffinssit maistuivat sitruksisilta ja saivat kuorrutteeksi päälleen passionhedelmästä raikkaan ja eksoottisen maun. Ohjeen näihin raikkaisiin muffinsseihin löysin Makeaa murmelin täydeltä blogista. Muffinssit maistuivat juuri sopivasti sitruunalle ja Ingrid Hancock Bjerknesin Kuppikakut kirjasta löytyi aivan ihana passionhedelmäkuorrute kuppikakkujen päälle. Samasta kirjasta saimme idean kuppikakkujen koristeluun.
Sitruunamuffinssit
(35 kpl minimuffinsseja, n. 18 isompaa)
1,5 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1,5 rkl sitruunan mehua
1 dl kermaa
* Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.
* Lisää munat yksitellen ja vatkaa hyvin.
* Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen kerman kanssa ja lisää jossakin välissä myös sitruunamehu ja -raaste.
* Helpoiten ja siisteimmin taikinan saa muffinssivuokiin pursottamalla.
*Lusikoi taikina pussiin tai suoraan muffinssivuokiin (mieluiten muffinssipellille). * Paista 200 asteessa n. 15 min.
* Anna muffinssien jäähtyä.
Passionhedelmäkuorrute
(n. 24 normaalin muffinssin kuorruttamiseen - mikäli haluat kuorrutetta enemmän tee kuorrute kaksinkertaisena)
150g huoneenlämpöistä Philadelphia-juustoa
60g huoneenlämpöistä margariinia
7dl tomusokeria
2-5 passionhedelmän mehu
* Vatkaa Philadelphia-juustoa, margariinia, tomusokeria ja passiomehua kunnes seos on pehmeää ja notkeaa.
* Kuorruta jäähtyneet muffinssit haluamallasi tavalla ja koristele kuppikakut.