keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Kinuski-Karpalo jäätelökakku glögisiirapilla

Lapset saivat päättää Jouluaaton jälkiruuan juustokakun ja jäätelökakun välillä. Yllätys yllätys he päätyivät yhteistuumin jäätelökakkuun. Halusin tietysti kakkuun Jouluisia makuja ja päädyin karpaloon, jonka kaveriksi sopii vallan mainiosti kinuski. Glögin makuakin piti saada mukaan, joten tein glögisiirappia, jota kakku sai väliinsä ja päällensä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin Strömsöössä...halusin jäätelökakulle valkosuklaakuorrutteen, mutta se ei onnistunut vaan osa suklaasta jäi niin piukasti kiinni silikonivuokaan. Loppujen lopuksi valkosuklaasta tehtiin paloja kakun päälle. Aion kyllä kokeilla kuorrutettua jäätelökakkua uudestaan...




Tässä suklaakuorrutteen ohje vaikka en siinä itse onnistunutkaan: 

Suklaakuorrute:
200g Valkosuklaata
2½ tl öljyä

* Voitele silikonivuoka öljyllä - pyyhi ylimääräiset öljyt paperilla pois. 
* Sulata valkosuklaa ja öljy mikrossa ja sekoita tasaiseksi.
* Kaada suklaa silikonivuokaan ja levitä vuoan reunoille - voit myös levittää käännellen vuokaa niin, että suklaa levittyy tasaisesti vuoan reunoille. 
* Valuta ylimääräinen suklaa pois vuoasta.
* Laita vuoka pakastimeen, jotta suklaa jähmettyy.

HUOM! Liian paksu suklaakerros sattaa olla hankala leikata, mutta liian ohut suklaakerros taas saattaa vahingoittua irrotettaessa kakkua vuoasta. 


Jäätelöseos
2,5 prk. Aino Kinuski-Karpalo jäätelöä
valmista kinukikastiketta
glögisiirappia

* Ota jäätelöt huoneenlämpöön sulamaan ja sekoita ne tasaiseksi seokseksi. 
* Ota vuoka pakastimesta ja laita puolet jäätelöseoksesta vuokaan.
* Lisää kinukikastiketta ja glögisiirappia.
* Laita loput jäätelöseoksesta vuokaan ja laita pakastimeen jähmettymään - ainakin 3 tunniksi.


Glögisiirappi
1dl vahvaa glögiä (tiivistettä)
1dl sokeria

* Laita glögi ja sokeri kattilaan.
* Keitä seosta niin kauan, että se hieman paksunee.
* Jäähdytä ja siirappi on valmista.

HUOM! Jäähtyessään siirappi muuttuu paksummaksi/venyvämmäksi.



Kun odottelin suklaakerroksen irtoamista vuoasta pääsi jäätelö sulamaan sen verran, ettei kakku näytä kovinkaan hienolta. Maku oli kuitenkin hyvä ja se on pääasia. Glögisiirapista tuli yksi suosikkini, jossain vaiheessa kokeilen tehdä sitä alusta alkaen itse. Nyt kokeilumielessä käytin valmista glögitiivistettä. 




HYVÄÄ JOULUA JA NAUTINNOLLISTA UUTTA VUOTTA 2013 
BLOGINI LUKIJOILLE!!!


sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Baileys juustokakku

Sain kaksi Baileys juustokakku tilausta Jouluaatoksi. Mieleni on tehnyt jo pidemmän aikaa kokeilla kyseistä kakkua ja nyt sain tehdä niitä kaksin kappalein. Kakut eroavat toisistaan sillä, että toinen on gluteeniton versio. Täyte ei heti hirmuisesti maistu itse Baileysliköörille, mutta yön yli tekeytyessään jääkaapissa maku tulee hienosti esiin. Nämä kakut maustuvat kaksi yötä, koska minun piti tehdä ne jo aikaisemmin, mutta uskon maun vain paranevan. 


Gluteeniton kakku

Tavallinen kakku


Gluteeniton kakku:
(26cm irtopohjavuoka - mahtuu kyllä pienempäänkin, jolloin kakusta tulee korkeampi)


Pohja
160 g Gluteenittomia Digestivekeksejä (Semper)
75 g margariinia

Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. 
Murskaa kaurakeksit kaulimella tai tehosekoittimessa. 
Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurska. 
Painele seos vuoan pohjalle.

Täyte: (Ohje Kinuskikissa)
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 ¼ dl tomusokeria
2 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
3 valkuaista
1 dl Baileys-likööriä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri. Sekoita kermavaahtoon mascarpone-juusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää kerma-mascarponevaahtoon.
Kiehauta likööri ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita likööri-liivateseos pienissä erissä ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytevaahtoon. Kaada vuokaan ja tasoita pinta nuolijalla. Heiluta vuokaa, jotta levitysjäljet tasoittuvat. Hyydytä jääkaapissa n.3 tuntia.

Koristeena Fazer Bak&Dessert tummasta suklaasta tehtyjä pitsirullia, Truffle Courmet suklaapalloja sekä pehmeitä kulta- ja hopeahelmiä. 




Tavallinen kakku:
(26cm irtopohjavuoka - mahtuu kyllä pienempäänkin, jolloin kakusta tulee korkeampi)


Pohja
n.200g Digestivekeksejä
75 g margariinia


Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. 
Murskaa kaurakeksit kaulimella tai tehosekoittimessa. 
Sulata voi ja sekoita joukkoon keksimurska. 
Painele seos vuoan pohjalle.

Täyte: (Ohje Kinuskikissa)
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 ¼ dl tomusokeria
2 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
3 valkuaista
1 dl Baileys-likööriä



Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää vaahdotuksen aikana joukkoon tomusokeri. Sekoita kermavaahtoon mascarpone-juusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää kerma-mascarponevaahtoon.
Kiehauta likööri ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita likööri-liivateseos pienissä erissä ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytevaahtoon. Kaada vuokaan ja tasoita pinta nuolijalla. Heiluta vuokaa, jotta levitysjäljet tasoittuvat. Hyydytä jääkaapissa n. 3 tuntia.

Koristeena Fazer Bak&Dessert tummasta suklaasta tehtyjä pitsirullia, Truffle Courmet suklaapalloja, Pandan toffeetäytteisiä Joulu palloja sekä pehmeitä kulta- ja hopeahelmiä. 




RAUHALLISTA JOULUA Jaanan perheelle sekä Katrin perheelle!!! 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Maitosuklaa-Polkakakku


Päätin ilahduttaa syntymäpäiväni kunniaksi työkavereitani raikkaalla juustokakulla. Joulunmakua kakku sai piparkakkupohjasta ja makea suklaa raikkautta piparmintusta. Ohje on Kinuskikissan Polkakakku hieman muunnettuna. Kakusta piti tehdä gluteeniton, eikä Maraboun Polkasuklaata löytynyt kaupan hyllystä. 

Pohja:
180 g Gluteenittomia piparkakkuja
75 g voita tai margariinia
* Peitä halkaisijaltaan 26 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.   
* Kierrä vuoan sisäreunalle reunakalvo, näin kakku irtoaa vuoasta siistimmin. 
Murskaa keksit pieneksi muruksi.  
* Sulata voi ja lisää keksimurskan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
* Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Täyte:
5 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
2 valkuaista
200g Maraboun maitosuklaata

130g Pandan maitosuklaata
Polkakarkkeja oman maun mukaan
½ dl vettä         
* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Vaahdota vispikerma. 
* Erottele valkuaiset ja vatkaa ne vaahdoksi. 
* Yhdistä kerma- ja valkuaisvaahto.
* Murskaa polkakarkit kaulimella pieneksi.
* Paloittele suklaat ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.          
* Lisää Polkakarkit suklaasulaan ja lisää seos vaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi.        
* Kiehauta vesi ja sulata siihen liivatelehdet. Sekoita täytteeseen. 
* Kaada täyte vuokaan ja anna kakun hyytyä jääkaapissa kolme tuntia.


Koristeet Maraboun valkosuklaata ja Polkakarkkeja