Nämä suolaiset piirakat sopii hyvin myös Uuden Vuoden juhliin. Texmex piirakan kaveriksi voi laittaa vielä salsakastiketta tai laittaa sitä esim. jauhelihan joukkoon antamaan hieman lisäpotkua.
Texmex-jauhelihapiirakka (Ohje Valion sivuilta)
Pohja
tai tee pohja itse
Täyte
1 sipuli
1 rkl juoksevaa margariinia
400 g naudan jauhelihaa
1/2 tl suolaa
2-3 tomaattia
1 pss. (150g) TexMex juustoraastetta
2 munaa
2 dl ruokakermaa
* Painele pohjataikina vuokaan niin, että taikinaa tulee myös vuoan reunoille.
* Kuori sipuli ja leikkaa viipaleiksi.
* Kuumenna rasva pannulla. Lisää jauheliha, paista hetki ja lisää sipuli. Kun jauheliha on kypsää mausta suolalla.
* Leikkaa tomaatit viipaleiksi.
* Levitä puolet jauhelihaseoksesta pohjan päälle, sitten viipaleiksi leikatut tomaatit sekä puolet juustoraasteesta.
* Levitä päälle loput jauhelihasta ja juustoraasteesta.
* Sekoita munat ja ruokakerma tasaiseksi seokseksi. Kaada vuokaan.
* Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 40 min tai kunnes piirakka on kypsä.
Perinteinen kinkkupiirakka (Ohje Valion sivuilta)
Täyte
150 g palvikinkkua
1 punainen paprika
1 sipuli
1 prk (150g) crème fraîchea
1 pss. (150g) emmental raastetta
3 munaa
1/4 tl mustapippuria
1 dl hienonnettua persiljaa
* Painele pohjataikina vuokaan niin, että taikinaa tulee myös vuoan reunoille.
* Lisää kinkkukuutiot pohjan päälle.
* Hienonna sipuli ja pilko paprika sekä lisää ne kinkkukuutioiden päälle.
* Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja kaada seos vuokaan.
* Paista 175 asteessa n. 30 min. tai kunnes piirakka on kypsä.
Hei!
VastaaPoistaLöysin blogiisi kun etsin vinkkejä jäätelökakun tekoon. Blogistasi löysinkin hyvät ja selkeät ohjeet, minäkin sain niillä kakun onnistumaan. Kiitos siis!
Kati
kerttunenblogi.blogspot.fi
Kiva, kun olet käynyt vierailulla blogissani ja löytänyt kokeilemisen arvoisen ohjeenkin. Jäätelökakku on aina varma valinta lastenjuhliin, koska siitä tykkää lähes jokainen. Kävin myös kurkkimassa blogissasi. Aivan ihanat juhlat olet järjestänyt ja kakkukin näytti oikein herkulliselta. Pitää katsella blogiasi vielä tarkemminkin.
Poista