Vaikka luonto ei saanutkaan ylleen valkoista harsoa saatiin nauttia tunnelmallisesta joulusta. Lasten jännitys ja riemu on joka kerta käsin kosketeltavaa. Joulussa on ihmeellistä taikaa, tunteen nousevat pintaan ja on ihana viettää aikaa rakkaiden ihmisten parissa - oli se sitten hetki tai pidempi aika niin jokainen hetki on yhtä tärkeä. Toisten kanssa vaihdetaan vain muutama sana puhelimessa tai lähetetään viesti, mutta sekin riittää kertomaan miten tärkeitä olemme toisillemme.
Meidän perheen jouluperinteet muuttuivat tänä vuonna kertaheitolla, mutta jossain vaiheessa niin tulee aina käymään. Tulee uusia perinteitä, jotka kulkevat joulusta jouluun.
Tänä vuonna kaksi asiaa saivat tunteeni pintaan erityisesti - vaikka oli monen monta muutakin ihanaa asiaa. Ensimmäiseksi mainittakoon lahja, jonka sain ihanalta tyttäreltäni. Se oli ensimmäinen lahja, jonka hän oli itse halunnut ostaa minulle, jonka hän halusi itse valita. Täytyy sanoa, että tytär tietää mistä äiti tykkää. Sain häneltä aivan ihanan lyhdyn - parempaa ja ihanampaa lahjaa en olisi voinut saada. Tyttäremme halusi muistaa myös isäänsä - hän pääsee nauttimaan ihanista saunajutuista vielä pitkälle ensi vuoteen. Toinen asia, joka sai tunteeni pintaan oli rakkaan ystäväni, serkkuni näkeminen useamman vuoden jälkeen. Siinä hetkessä oli tunnetta, rakkautta ja ikävää. Hän tuli Austraaliasta miehensä kanssa Suomeen viettämään joulua yhdessä rakkaidensa kanssa. Kävivät jouluaattona katsomassa pikaisesti myös meitä ja toimittivat kummipojalle muutamat paketit. Onneksi pääsemme näkemään vielä paremmalla aikaa ennen kuin he lähtevät takaisin toiselle puolelle maapalloa.
Tänäkin vuonna sain loihtia joulupöytäämme jotain makeaa herkkua. Mietin pitkään mitä haluaisin tänä vuonna tarjota. Kakussa tulisi olla jouluisia makuja. Idea tämän vuoden kakusta vaihtui useampaan otteeseen. Loppujen lopuksi voiton vei ja joulupöytäämme pääsi mausteinen tryffelikakku jollaista söin eräässä kahvilassa jouluostoksilla ollessani. Maistelin ja mietin mitä kaikkea kakku voisikaan kätkeä sisäänsä. Tein tuosta herkusta oman versioni, joka ei hirmuisesti kalpene tuon alkuperäisen kakun rinnalla. Kakku sai paljon kehuja, eikä se ollut lainkaan liian makea vaikka sisältääkin paljon suklaata ja kermaakin.
Jouluinen brownies pohja
125g voita
75g tummaa suklaata
2dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1tl vaniljasokeria
3tl piparkakkumaustetta
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
1. Leikkaa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunuksen alaosa margariinilla.
2. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä ja lisää suklaapalat voisulaan. Sekoita, kunnes seos on tasaista.
3. Lisää sokeri, suola, vaniljasokeri ja piparkakkumauste.
4. Sekoita munat yksitellen joukkoon.
5. Lisää lopuksi vehnäjauhot.
6. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia (itse jouduin paistamaan n. 25 minuuttia). Tarvittaessa pese vuoan reunarengas. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.
MUISTA KOSTUTTAA POHJA ENNEN TÄYTTÄMISTÄ, esim. maidolla.
Munakreemi (Ohje Heavenly bakings)
4 keltuaista
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
50g voita
(kiehuvaa vettä)
* Sekoita keltuaiset, kerma, voi ja sokeri kattilassa ja kuumenna kevyesti vatkaten.
4 keltuaista
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
50g voita
(kiehuvaa vettä)
* Sekoita keltuaiset, kerma, voi ja sokeri kattilassa ja kuumenna kevyesti vatkaten.
* Kreemi on valmista kun se on paksua ja kiiltävää.
* Mikäli kreemi juoksettuu eli rasva erottuu lisää tilkka kuumaa vettä ja vatkaa voimakkaasti.
* Jäähdytä kreemi ja levitä kakkupohjan päälle.
Tryffelikuorrutus
1dl kuohukermaa
200g valkosuklaata
nokare voita
* Mittaa kerma kattilaan ja pilko suklaa joukkoon.
* Anna suklaan sulaa joukkoon.
* Kun seos on paksua lisää nokare voita.
* Sekoita kiiltäväksi.
* Kaada jäähtynyt tryffeliseos munakreemin päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään.
- Raasta kakun päälle suklaata ja lisää puolukoita, voit myös sirotella hieman tomusokeria viimeistelemään jouluisen ilmeen kakulle.
Oikein rauhallista Joulun aikaa ja
ihania hetkiä tulevaan vuoteen!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti