sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Tähtiä ja Tennareita



Aurinkoisena sunnuntaina juhlittiin pienen pojan ensimmäistä suurta juhlaa. Sain kunnian tehdä kakun tähän juhlaan. Kakusta toivottiin yksinkertaisen pelkistettyä, jossa olisi tennarit, nimi ja tähtiä. Väriksi toivottiin tietysti sinistä. Täytteeksi laitettiin makeaa toffeesuklaata, raikasta limeä ja vadelmaa. Tällä kertaa jouduin tekemään kakun valmiiksi jo edellisenä iltana tai oikeastaan siinä meni tunnit jo yön puolelle. Jännäsin koristeiden puolesta, mutta turhaan. Koska en pidä kreemeistä kakuissa, niin en tykkää niitä käyttää tilauskakuissakaan - laitoin sokerimassan alle normaalisti flora vispiä, jonka joukkoon laitoin vaniljakreemijauhetta. Tämän pitäisi ainakin hieman estää kosteutta. Tällä kertaa kakku säilyi hyvin jääkaapissa yön yli koristeineen. :)

Rutista, rapsuta, rakasta
silitä pientä päätä.
Lähelle ota ja lämmitä
- älä suukkojasi säästä.
Ole tuhlari hellien sanojen,
kosketa poskea, kättä
- tuudita, helli ja hyväile,
ota syliin, pois älä päästä!


n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.


Vadelma-Daim-Limetäyte (Ohje Kinuskikissa - hieman muunnettuna)
6 liivatetta
3 patukkaa (á 56 g) Daim-suklaata
3 limen kuori
3 rkl limemehua
6 dl kermaa
reilu 1,5 prk (á 200 g) Valio Viola mautamatontatuorejuustoa
2 dl sokeria
3 rkl vettä
1 pss. pakastevadelmia (Suomalaisia) (á 200g)

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Rouhi Daim-suklaa. 
* Raasta limen kuori ja purista mehu.
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, maustamatonta tuorejuustoa, sokeri ja Daim-rouhe. 
* Mittaa kattilaan limemehu ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita täytteeseen.
* Kun olet laittanut täytteen kakun päälle, lisää jäiset vadelmat täytteen päälle.

-> Tällä ohjeella täytettä riittää hyvin kakun kahteen väliin. Olen tehnyt aikaisemminkin samalla ohjeella vaikka täytettä tulisi vain kakun yhteen väliin. Tuolloin laitoin täytettä hieman enemmän ja sitä jäi lapsille herkuteltavaksikin. 

Kaikki koristeet sokerimassaa





ONNEA VEIKKO ELIAS 
JA VANHEMMAT!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti