lauantai 30. elokuuta 2014

Junakakku yksi vuotiaalle


Mitenkäs muutenkaan sitä lomansa päättäisi, kuin leipomalla. Tällä kertaa vuorossa oli pienen pojan ensimmäinen syntymäpäiväkakku. Työkaverini ihana Kasper poika juhlii 1-vuotis syntymäpäiväänsä. Kakkuun toivottiin jotain kivaa koristetta, mutta mitään tiettyä toivetta ei ollut. Värit toivottiin kuitenkin olevan ns. poikamaiset. Pienen mietinnän jälkeen päädyttiin junakakkuun, jossa olisi myös jokin eläinhahmo. Täytteeksi haluttiin makeaa daimia, jonka kaverina raikasta vadelmaa ja kirpeää limeä. Tämä täyte on yksi perheemme ehdottomista suosikeista. 

Pitkästä aikaa pääsin taas pursottelemaan kermakoristuksia kakkuun. Tämä taito on vielä ns. lapsen kengissä, koska sitä tulee tehtyä todella harvoin. Jotta pursotuksista tulisi kauniita vaatii se paljon harjoitusta. Tilauskakkuihin harvoin uskaltaa edes kokeilla mitään uutta ja ihmeellistä. Pitäisi vaan ostaa niitä kermapurkkeja ja harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Ehkäpä jonain päivänä... 

Jotta kaikki ei aina menisi niinkuin Strömsöössä niin ensimmäistä kertaa kakun hakeminen sai aikaan sydämen tykytystä tai oikeastaan miltei sydämen pysähdyksen. Luovutin kakun työkaverilleni, joka meinasi kompastua ensimmäiseen askelmaan pihaterasilla. Tilanne meni nopeasti, mutta silti ehdin mielessäni miettiä, että "nyt se on menoa". Siinä otettiin muutamia ristiaskelia ja taiteiltiin kakku kädessä - olisi jopa ainesta liittyä Sirkus Finlandian riveihin. Jollain ihmeen kaupalla tilanteessa ei yksikään koriste edes liikahtanut vaikka kaikkia ei oltu edes liimattu kiinni kakkuun - ei edes junan vaunussa olleet karkit pudonneet. Onni siis onnettomuudessa ja pieni poika saa nauttia ystävien ja sukulaisten kanssa herkullisesta kakusta. 


Vaaleakääretorttupohja (GL)

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min.
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.

-> kääretorttupojia tehty kolme.


Vadelma-Daim-Limetäyte (Ohje Kinuskikissa - hieman muunnettuna)
6 liivatetta
3 patukkaa (á 56 g) Daim-suklaata
3 limen kuori
3 rkl limemehua
6 dl kermaa
reilu 1,5 prk (á 200 g) Valio Viola mautamatontatuorejuustoa - tällä kertaa käytin Mascarbone juustoa 1,5 prk (á 250g)
2 dl sokeria
3 rkl vettä
1 pss. pakastevadelmia (Suomalaisia) (á 200g)

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Rouhi Daim-suklaa. 
* Raasta limen kuori ja purista mehu.
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, mascarbone juusto, sokeri ja Daim-rouhe. 
* Mittaa kattilaan limemehu ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita täytteeseen.
* Kun olet laittanut täytteen kakun päälle, lisää jäiset vadelmat täytteen päälle.






          Sankarimme nallen lailla 
          lekottelee huolta vailla.
          Saatpa meiltä hunajaiset 
          onnittelut aurinkoiset. 
          Juhlapäiväs tänään on 
          nouskoon riemu kattohon. 







ONNEA KASPER 1v.

4 kommenttia:

  1. Kompuroiva työkaveri kiittää upeasta kakusta ja onni oli onneks tällä kertaa mun puolella :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaapas hyvä. Ja eiköös se onni aika usein oo sun puolella, mutta onneksi tilanne päättyi näin :)

      Poista
  2. Aivan ihana kakku! Sopii hyvin pienelle sankarille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lastenkakkujen teko on aina yhtä hauskaa. Pienille herkkusuille on aina kiva leipoa. :)

      Poista