perjantai 15. helmikuuta 2013

Kaneli-Kardemumma siirappileivät

Tällä kertaa lapset pääsivät mukaan leipomaan piparkakkuja, joita tarvitsen erääseen yllätykeen (siitä lisää hieman myöhemmin). Hain hyvää siirappileipien ohjetta, jotka eivät kuitenkaan toisi suoranaisesti mieleen Joulua, jotka maistuisivat myös näin kevättä odotellessa. Jälleen kerran ohje löytyi Kinuskikissalta


<3 TÄMÄN KUVAN MYÖTÄ HALUAMME TOIVOTTAA KAIKILLE LUKIJOILLEMME
OIKEIN SYDÄMELLISTÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ 14.2.2013! <3 

Tällä ohjeella pikkuleipiä tulee n. 70kpl. (taikinan voi myös pakastaa)


Pikkuleipätaikina:
200 g huoneenlämpöistä voita
2 ½ dl ruokosokeria
1 ½ dl ruokosokerisiirappia
2 munaa
1 litra vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 ½ rkl kardemummaa
1 rkl kanelia
1 rkl vaniljasokeria


* Paloittele huoneenlämpöinen voi isoon kulhoon (jääkaappikylmää voita voi pehmentää hieman mikrossa). 
* Mittaa joukkoon ruokosokeri.
* Kuumenna siirappi kiehuvaksi ja kaada margariinin ja sokerin joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
* Lisää joukkoon munat ja sekoita.
* Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos pienissä erissä taikinaan ensin puulastalla ja lopuksi kädellä sekoittaen.
* Muotoile taikinasta litteä möykky ja kääri kelmuun. Anna kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään tai taikinan voi tehdä aamulla, jolloin taikina on leivontavalmista illalla. 
* Kauli jauhotetun pöydän päällä levyksi ja ota muotilla kuvioita.
* Nosta kuviot pellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla, kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä (n. 5 min).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti