sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäiväkakku

Työkaverini tilasi äitienpäiväkakun äidilleen. Sain vapaat kädet kakun tekemiseen, mutta kyselin kuitenkin hieman lempiväriä. Kakunteko muille jännittää aina, koska haluaa onnistua niin maussa kuin ulkonäössäkin. 


Vaaleakääretorttupohja (GL)

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min.
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.
* Jäähdytä - kostuta ja täytä kakku.


Suklaakääretorttupohja (GL)

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min.
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.
* Jäähdytä - kostuta ja täytä kakku.


Vadelma-Daim-Limetäyte (Ohje Kinuskikissa - hieman muunnettuna)

6 liivatetta
3 patukkaa (á 56 g) Daim-suklaata
3 limen kuori
3 rkl limemehua
6 dl kermaa
reilu 1,5 prk (á 200 g) Valio Viola mautamatontatuorejuustoa
2 dl sokeria
3 rkl vettä
1 pss. pakastevadelmia (Suomalaisia) (á 200g)

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Rouhi Daim-suklaa. 
* Raasta limen kuori ja purista mehu.
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, maustamatontatuorejuustoa, sokeri ja Daim-rouhe. 
* Mittaa kattilaan limemehu ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita täytteeseen.
* Kun olet laittanut täytteen kakun päälle lisää jäiset vadelmat täytteen päälle.


Valkosuklaatäyte (ohje Kinuskikissa)

5 dl Flora Vispiä
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
2 levyä Pandan valkosuklaata (á 130g)

* Vatkaa kerma vaahdoksi. 
* Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä.
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 


 Pursotukset tehty Flora Vispillä, jonka sekaan laitettu vaniljakreemijauhetta (suhteella 1 rkl 2 ½dl Flora Vispiä kohden).


Marmorikuvio saatu aikaan sekoittamalla valkosuklaan makuista luonnonvalkoista ja fuksian väristä sokerimassaa. Kukat ja lehdet myös sokerimassaa. Perhoset tummaa suklaata.




Ei ole sen suurempaa rakkauden valaa kuin se,
että lapsi äitiään halaa
ja se, että pienessä sydämessä sinulle juuri
on varattu paikka niin valtavan suuri!!!
AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!!!

2 kommenttia: