sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Taivaallinen Snickerskakku


Netti on täynnä toinen toistaan ihanampia leivonnaisia. Paljon on herkkuja, joita pitäisi kokeilla. Tällä kertaa leivoin kakkua työkaverini tupaantuliaisiin. Jotain uutta oli tietenkin kokeiltava. Sopivaa ohjetta ei meinannut millään löytyä. Leivonnaisen piti olla myös gluteeniton - toki tavalliset ohjeet on yleensä helppo muuntaa gluteenittomaksi ja niin tälläkin kertaa tein. Selailin Me Naiset lehteä ja sieltä löytyi kokeilemisen arvoinen ohje. Tässä kakussa yhdistyvät monta hyvää makua, jotka täydentävät toinen toistaan ja yhdessä maistuvat täydelliseltä. Tällä kakulla lähtee suuremmankin herkkusuun makeannälkä. 

Tämä kakku on helppo valmistaa ja sen pystyy tekemään valmiiksi saman päivän aikana tai mikäli haluaa voi leipomisen jakaa useammalle päivälle. Itse tein pohjan kaksi päivää ennen juhlaa ja täytteen päivää ennen. Suklaapäällisen tein juhlapäivänä. Kakku ehti näin maustua pidempään ja maut tasottuivat. Nämä ovat kuitenkin niitä makuasioita. 

Tämä kakku sai paljon kehuja osakseen ja vaikka olikin hyvin makea teki kakku hyvin kauppansa. Tätä on pakko tehdä toistekin.



Suklaakakkupohja

50 g voita
3 dl gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja)
1 dl kaakaojauhetta
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 prk (200 g) creme fraichea
1 dl appelsiinimehua
2 munaa

* Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. 
* Voitele ja jauhota vuoka. Jos käytät irtopohjavuokaa, pingota pohjalle leivinpaperi.
* Sulata voi. 
* Siivilöi kuivat aineet leivontakulhoon ja sekoita ne keskenään hyvin. 
* Lisää kuivien aineiden joukkoon voi, mehu, creme fraiche ja munat, sekoita tasaiseksi.
* Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin puoli tuntia. Kokeile tikulla kakun kypsyyttä. Kypsästä kakusta ei tartu tikkuun taikinaa.

-> Anna valmiin kakkupohjan jäähtyä. Irrota jäähtyyt pohja vuoasta ja leikkaa se kahteen tai kolmeen osaan. 


Kinuski

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
1 rkl voita

* Mittaa sokeri ja kerma kattilaan. 
* Keitä keskilämmöllä ja sekoita, kunnes seos sakenee. 
* Lisää lopuksi voi ja vatkaa kiiltäväksi. 
* Anna jäähtyä kunnolla.


Kinuskikreemi

100 g voita
1,5 dl tomusokeria
100 g tuorejuustoa
2 dl kinuskia

* Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri sähkövatkaimella. 
* Lisää tuorejuusto ja kinuski. Jatka vaahdottamista. 
* Laita kreemi jääkaappiin odottamaan kakun täyttöä.

-> Täytä kakkukerrokset kreemillä ja ripottele suolapähkinöitä päälle. Voit halutessasi murskata niitä. Lisää kreemiä myös ohuelti kakun reunoille ja päälle. 


Suklaakuorrute

150-200g maitosuklaata (tai tummaa suklaata)
1 rkl voita

* Sulata suklaa ja voi kattilassa lusikalla sekoitellen.
* Kaada seos keskelle kakkua ja anna sen levitä - voit auttaa veitsellä suklaata valumaan reunojen yli.


Koristeluun ja täytteeksi

suolapähkinöitä

* Koristele kakku suolapähkinöillä.


** Mitä pienempää vuokaa käytät, sen korkeamman kakun saat! Tämä kakku on tehty 24-senttisellä vuoalla, jolloin sai vielä hyvin leikattua pohjan kolmeen osaan. 




6 kommenttia:

  1. Aivan yliherkullisen kuuloinen ja näköinen kakku! :)

    VastaaPoista
  2. Jep. Sitä tämä kakku kyllä on. Tosin on niin makeaa, ettei sitä montaa palaa pysty syömään (edes tällainen herkkuhiiri)...mieli tekisi enemmän mutta kun ei pysty...tätä on ehdottomasti tehtävä toistekkin.

    VastaaPoista
  3. Hei, onko kinuskikreemin ohjeessa mainittu kinuski valmista kinuskikastiketta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, vastaukseni hävisi johonkin netin syövereihin. Mutta siis...kinuski ei ole valmista vaan sen tekoon on ohje kinuskikreemin yläpuolella. :)

      Poista
  4. Hei,
    pitääkö pelkkä pohja säilyttää huoneenlämmössä vai jääkaapissa?
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Itse säilytin kakkupohjaa jääkaapissa kakkuvuuassa kelmuun käärittynä. Kakun pystyy siis kyllä valmistamaan myös saman päivän aikana alusta loppuun asti. Tämä on kyllä hyvää vaikkakin hyvin tuhtia herkkua. Toivottavasti maistuu...

      Poista