sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Vaniljaiset sitruuna macaronit


Ystäväni poika pääsi tänään ripille. Juhliin toivottiin raikkaan makuisia vihreitä ja sinisiä macarons leivoksia. En ole aikoihin tehnyt näitä maukkaita leivoksia. Niiden tekeminen jännittää joka kerta yhtä paljon ja tällä kertaa vieläkin enemmän, koska leivokset olivat tilaustyö suureen juhlaan. Kuoret onnistuivat jännityksestä huolimatta suhteellisen hyvin ja täyte oli ihanan raikas. 

Olen tehnyt kuoret aina samalla ohjeella ja siihen luotin tälläkin kertaa. Jossain vaiheessa voin kokeilla jotain muutakin ohjetta, kun macaronit jäävät omaan käyttöön. Tällä ohjeella olen kuitenkin onnistunut joka kerta suhteellisen hyvin. Värjään taikinan pastaväreillä, tehden taikinasta hivenen tummempaa, koka värit haalistuvat hieman paistettaessa. Tällä kertaa tein leivokset valmiiksi juhlaa edeltävänä päivänä. Tämä on kuitenkin makuasia, että pehmenevätkö macaronit liikaa ollessaan valmiina yön yli jääkaapissa. Toiset tykkäävät näistä herkuista hieman rapeampina, jolloin täyttäminen kannattaa tehdä muutamaa tuntia ennen tarjoilua. 

Pettämätön makuraati pääsi myös maistamaan näitä ihanuuksia ja leivos sai kehuja osakseen eli luotan niiden olleen hyviä. Rakenne oli ainakin hyvä - rapea pinta sekä mehukas ja pehmeä sisälmys. 


Macaron kuoret
(noin 25-30 kpl)
 
95 g valkuaista
75 g kidesokeria
150 g tomusokeria
120g mantelijauhoa
 
* Vatkaa valkuaiset ja sokeri paksuksi vaahdoksi. 
* Mittaa mantelijauhot ja tomusokeri tehosekoittimeen ja tee niistä tasaista jauhoa. 
* Sihtaa jauhoseos muutamassa erässä valkuaisvaahdon sekaan. 
* Väsrjää halutessasi esim. pastaväreillä
* Laita massa pursotuspussiin ja leikkaa joko pussin päähän sopivan kokoinen reikä tai laita pyöreäpäinen tylla pursotuspussiin ja pursota leivinpaperille kolikon kokoisia ympyröitä massasta. (Voit halutessasi piirtää leivinpaperille valmiiksi ympyröitä, tämä auttaa tekemään samankokoisia massaympyröitä).
* Kopauta muutamaan otteeseen peltiä pöytää vasten, jotta macaronien pinta tasoittuu. 
* Anna levätä ennen paistamista noin 1 tunti. 
* Paista 140 asteessa 15-20 minuuttia, macaronien suuruudesta riipuen. 
* Siirrä paiston jälkeen leivinpaperin kanssa macaronit ritilän päälle ja annan jäähtyä kunnolla. 


Vaniljainen sitruunatäyte

100g Vanilja tuorejuustoa
1 dl Lemon Curd tahnaa

* Sekoita tuorejuusto ja Lemon Curd tahna keskenään tasaiseksi seokseksi
* Laita seos pursotuspussiin ja pursota täytettä puolelle macaron-kuorista ja nosta toinen puolisko päälle. HUOM! Älä laita täytettä liikaa.






Onnea ripillepääsyn johdosta Onni!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti