lauantai 30. kesäkuuta 2012

Mansikka-murokeksikakku

Tänään päätin töissä leipoa kakun päiväkahville. Ohjeen piti olla helppo ja suhteellisen nopea valmistaa. Jälleen selailin Kinuskikissan sivuja ja löysin sieltä juurikin sopivan kakkuvaihtoehdon. Hieman taas ohjetta muuttaen. Kameraa ei tietenkään ollut töissä mukana, mutta työkaverini otti kännykällään kuvan kakusta tai oikeastaan kakkupalasta. :)

Pahoittelen, että kakusta otettiin kuva vasta tässä vaiheessa!!!

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

jos haluat pohjasta suklaisen lisää 2 rkl kaakaojauhetta.

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min. Varo palamista - se tapahtuu hyvin nopeasti!!!
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti, koska muuten se tarttuu pohjaan kiinni.
* Jäähdytä ja leikkaa hulutun muotoisiksi paloiksi. Kokoa kakku latomalla päällekkäin vuorotellen pohjaa ja täytettä. Muista kostutus!


Kostutus:
½ limen mehu
1 dl vettä


Täyte/päällinen
6 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
½ dl vaniljasokeria
2 prk (á 200 g) valkosuklaa-limerahkaa
1l mansikoita
vajaa 1pkt murokeksejä
(maitosuklaata)

* Leikkaa kääretorttupohja kahtia.
* Mausta kerma sokerilla ja vaniljasokerilla ja vatkaa se vaahdoksi. 
* Lisää joukkoon valkosuklaa-limerahka.
* Leikkaa mansikat siivuiksi (voit säilyttää osan päälle tulevista mansikoista kokonaisina).
* Kostuta toinen kääretorttupohja limevedellä.
* Levitä päälle puolet täytteestä. 
* Asettele täytteen päälle murokeksejä ja laita keksien päälle puolet mansikoista.
* Nosta päälle toinen kääretorttupohja.
* Laita päälle kerrokset samaan tapaan kuin edellä: täyte, murokeksit, mansikat. 

* Raasta juustohöylällä halutessasi päälle vielä maitosuklaata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti