sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

New York Cheesecake


Vihdosta viimein saatiin kesäkelit ja mikäpä sen hienompaa, kuin viettää päivä hyvien ystävien kanssa grillaten ja herkutellen. Jälleen oli se aika vuodesta, kun saimme isännän kanssa järjestää Saparo festareiden etkot. Toiset festaroivat pari päivää, kun toiset tyytyivät yhteen päivään. Kaija Koo laittoi korkkarit kattoon ja Petri Nygård kyseli missä sää oot? Mää oon kännissä. Mahtava viikonloppu siis takana. Päivä aloitettiin kuohuvalla juomalla skoolaten, alkupaloina kinkkutäytteisiä ruisnappeja, jonka jälkeen herkuteltiin bbq-valkosipuli bulled pork hampurilaisilla ja raikkaalla salaatilla. Jälkiruokana tarjoiltiin amerikkalaista juustokakkua tuoreiden mansikoiden kera. Tämä suussasulava kakku vei muiden herkkujen ohella kielen mennessään. Ohjeen tähän herkkuun löysin Arlan sivuilta. 




Pohja


  • 200g Digestive-keksejä
  • 125g voita
  • 1rkl sokeria

* Murskaa Digestive-keksit. 

* Sekoita sula voi, sokeri ja keksit tasaiseksi taikinaksi. 

* Taputtele taikina irtopohjavuoan (halkaisija n. 24 cm) pohjalle 

* Paista noin 170 asteessa 5-8 minuuttia. 

* Anna jäähtyä.



Täyte


  • 600g maustamatonta tuorejuustoa
  • 3dl sokeria
  • 12rkl vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • 200g Crème fraîchea
  • 2tl sitruunamehua
  • 2rkl sokeria
* Sekoita tuorejuusto, sokeri ja jauhot tasaiseksi massaksi sähkövatkaimella.
* Lisää täytteen joukkoon kananmunat yksi kerrallaan.
Lisää lopuksi joukkoon creme fraiche, sitruunamehu ja sokeri.
Kaada massa keksipohjan päälle ja paista kakkua 165 asteessa noin tunnin ajan.
* Ota uunista virta pois päältä, raota uunin luukkua hieman ja anna kakun kypsyä vielä noin tunnin ajan jälkilämmössä (näin kakun pintaan ei muodostu rakoja).
* Kääri kakku kelmuun ja laita se jääkaappin vetäytymään muutamaksi tunniksi.





KIITOS HAUSKASTA PÄIVÄSTÄ RAKKAAT YSTÄVÄT
Laura, Miia, Minna, Juha, Katja, Hanna ja Irving

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti