perjantai 15. marraskuuta 2013

Koivukakku






Tänä vuonna isänpäiväkakussa näkyi lasten kädenjälki kirjaimellisesti. Luonto on  lähellä mieheni sydäntä, joten halusimme lasten kanssa tuoda osan siitä isälle kakun muodossa. Väliin isä toivoi mustikkaa ja limeä - niistä kehiteltiin raikkaat täytteet. Kakulla saatiin ilahduttaa myös pappaa ja isopappaakin (sai mummutkin osansa). Vietimme isänpäivää rakkaiden ihmiten parissa, mikäpä sen ihanampaa...




n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.



Mustikkatäyte
2dl kermaa
200g sitruuna tuorejuustoa
250g rahkaa
3dl mustikoita
1/2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2rkl vettä
*Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kerman joukkoon tuorejuusto, rahka ja sokerit. Sekoita hyvin.
* Soseuta tuoreet tai pakastemustikat (pakastemustikoita kannattaa sulattaa ennen soseuttamista).  
* Kuumenna vesi ja lisää liivatelehdet yksitellen veteen, sekoita - lisää liivateseos mustikkatäytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
* Täytteen kannattaa antaa hyytyä hetki ennen kakun väliin laittoa.


Limetäyte:
3 liivatelehteä
3 dl kermaa
2 valkuaista
300 g sitruuna tuorejuustoa
¾ dl limettimehua (n. 4-5 limetin mehu)
1½ dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä
* Laita täytteeseen tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Vaahdota kerma. 
* Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhdistä kermavaahdon kanssa.
* Sekoita tuorejuustoon limettimehu, sokeri ja vaniljasokeri. 
* Kiehauta vesi ja sulata liivatelehdet siihen. 
* Sekoita tuorejuustoseoksen joukkoon. 
* Yhdistä sitten kerma-valkuaisvaahtoon.
* Täytteen kannattaa antaa hyytyä hetki ennen kakun väliin laittoa.

 
Päällinen ja koristeet sokerimassaa, kädenjäljet suklaata.






ONNEA ISÄLLE!!!





2 kommenttia:

  1. Ihana kakku! Etsin jokapaikasta vinkkiä mieheni kakkuun ja tässä se on! kiitos :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että sait inspiraatiota myös omaan kakkuusi. :)

      Poista