maanantai 18. helmikuuta 2013

Haisulikeksit

Ihastelin jokinaika sitten Homemade by MI blogia, jossa on aivan mielettömän hienoja koristeltuja keksejä. Ne inspiroi minuakin kokeilemaan jotain uutta. Olen aina tykännyt piirtämisestä ja maalaamisesta, joten ihastuin hänen tekemiinsä Haisulikekseihin ja päätin kokeilla niitä itsekin. Kekseissä oli kuvattu niin ihanasti Haisulia, joten käytin samoja kuvia myös omissa kekseissäni. Pikeerin kanssa on vielä opettelemista...



Näillä Haisulikekseillä ilahdutimme työkavereiden kanssa yhtä parhaista työkavereista! Keksit pääsivät osaksi kokoamaamme "läksiäislahjaa" <3


Tällä ohjeella pikkuleipiä tulee n. 70kpl. (taikinan voi myös pakastaa)

Kaneli-Kardemumma siirappileipätaikina:                                                                         (sama ohje löytyy myös lasten leipomaa osiosta - ohje Kinuskikissan)
200 g huoneenlämpöistä voita
2 ½ dl ruokosokeria
1 ½ dl ruokosokerisiirappia
2 munaa
1 litra vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 ½ rkl kardemummaa
1 rkl kanelia
1 rkl vaniljasokeria


* Paloittele huoneenlämpöinen voi isoon kulhoon (jääkaappikylmää voita voi pehmentää hieman mikrossa). 
* Mittaa joukkoon ruokosokeri.
* Kuumenna siirappi kiehuvaksi ja kaada margariinin ja sokerin joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
* Lisää joukkoon munat ja sekoita.
* Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos pienissä erissä taikinaan ensin puulastalla ja lopuksi kädellä sekoittaen.
* Muotoile taikinasta litteä möykky ja kääri kelmuun. Anna kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään tai taikinan voi tehdä aamulla, jolloin taikina on leivontavalmista illalla. 
* Kauli jauhotetun pöydän päällä levyksi ja ota muotilla kuvioita.
* Nosta kuviot pellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla, kunnes pikkuleivät ovat saaneet hieman väriä (n. 5 min).


Täyttöpikeeri:
1 valkuainen
2 1/2 dl
n. 3 tippaa sitruunanmehua
1. Vatkaa valkuaista ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia.
2. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja loput tomusokerista.
3. Jatka vatkaamista hetken aikaa.
(Tämä teko-ohje on Kinuskikissan ohjeella)

Haisulit on maalattu Wiltonin pastaväreillä. 







8 kommenttia:

  1. Niistähän tuli todella upeita!!! Wau!
    Eikös muuten ollutkin kiva maalata kekseille? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sun ansiosta mä lähdin kokeilemaan näitä. Toivotaan, että keksien saajakin tykkää. ;) Keksien maalaaminen oli TODELLA hauskaa puuhaa...aion tehdä toistekin!

      Poista
  2. Tosi hienoja, olen uusi tuolla fb ryhmän puolella.
    Tulehan vastavierailulle kun kerkiät:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hieman jo vilkaisinkin blogiasi, mutta pitää selailla joskus paremmalla ajalla lisää. :) Tervetuloa uudelleen herkuttelemaan blogiini...

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Keksien saaja ei vaan ole malttanut niitä syödä...onneksi sai lahjaksi myös maalaamattomia keksejä. :)

      Poista
    2. No en yhtään ihmettele ettei raaski :D
      Mulla olisi kanssa ensi viikolle piprujen tekoa, hieman jännittää kun on taas aikaa kun viimeksi pikeerillä taiteillut. Vielä kun ei tule itselle niin vielä kamalampaa :D

      Poista
    3. Sepä se...kun leipomukset ei aina tuu itselle niin niiden tekeminen jänskättää enemmän tai vähemmän. Nää oli mun ekat pikeeripäällysteiset ja maalatut keksit.

      Poista