perjantai 17. huhtikuuta 2015

Vanhan loppu on uuden alku


Näitä kakkuja suunniteltiin toisaalta rauhassa, mutta toisaalta hyvinkin pienellä varoitusjalla. Äitini 30 vuoden "kakku" vankilassa nimittäin tuli tiensä päähän. Polku vapauteen aukeni ja pian puhaltavat uudet tuulet ja erilaiset haasteet. Tunnelma on varmasti käsin kosketeltavissa - voisin kuvitella, että päällimmäisiä tunteita ovat haikeus, innostus ja pelko. Monen vuoden taival tutussa ja "turvallisessa" ympäristössä muuttuu kerta heitolla uuteen ja tuntemattomaan. Mutta yksi asia on varma - äitini tulee varmasti pärjäämään uusien haasteiden keskellä ja ehkäpä vielä tulee mahdollisuus palata takaisin tuohon tuttuun ja turvalliseen, aika kuitenkin näyttää miten käy. 

Nämä kakut pitävät sisällään myös tarinan - ensimmäisen kakun reunoja koristaa vankilan kalterit ja päälle on heitetty vanha avainnippu sekä käsiraudat. Ne kuvastavat vankilaa, jossa äitini nuo monen monta vuotta vietti hyvän työyhteisön yhtenä jäsenenä. Toisessa kakussa taas on Rikosseuraamuslaitoksen logo, jossa tiilten keskelle on muodostunut polku - tuo polku on tie vapauteen. Tässä kohtaa se kuvastaa niitä uusia tuulia ja haasteita, joiden pariin äitini pian lähtee. 


Kakut kätkevät sisäänsä toffeen ja salmiakin makuyhdistelmän - tällä kertaa kakkuihin ei ole piilotettuna viilaa :) Ajanpuutteen vuoksi piti äitini itse leipoa kakkupohjat ja ne onnistuivatkin täydellisesti. Jopa tyttäreni tokaisi, että mummun tekemät pohjat ovat hienompia kuin minun. Lapsen suusta kuulee totuuden, joten palaute on otettava vastaan ja yritettävä ensi kerralla saada aikaiseksi vieläkin parempi kakkupohja - muutoin mummu saa alkaa leipomaan kaikki kakut. ;) 

Koska kakkujen teko aikaistui ja aikataulu piti suunnitella etukäteen. Jouduin tällä kertaa koristelemaan kakut osaksi jo päivää ennen tarjoilua. Laitoin pitkästä aikaa sokerimassan alle kreemin. En ole itse mikään kreemin ystävä eikä meillä synkkaa tuo yhteistyökään hirmu hyvin. Tälläkin kertaa kreemi taisi viedä voiton - maku oli kuitenkin ihan hyvä, mutta kreemin levittäminen gluteenittoman kakun päälle ei tahtonut luonata. Sain kuin sainkin kreemin kakkuun ja kakut ajoissa valmiiksi. 



n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.



Dumle- ja salmiakkisuklaatäyte

5 dl vispikermaa
1 dl muscovado-sokeria
n. 450 g Dumle- ja salmiakkitäytesuklaata


* Vaahdota vispikerma. 
* Lisää joukkoon muscovado-sokeri. 
* Puolita vaahtoseos kahteen eri kulhoon.
* Leikkaa täytesuklaa pieniksi paloiksi ja sekoita toinen suklaa toiseen kermavaahtokulhoon ja toinen toiseen. 



Sokerikreemi/Suklaakreemi (Ohje Kinuskikissa)
(yhden halkaisijaltaan 24 cm kokoisen kakun kuorruttamiseen)
125 g voita tai margariinia
1 tl vaniljasokeria
250 g (= 4 dl) tomusokeria - Mikäli haluat kreemistä suklaisen, käytä suklaatomusokeria
1 rkl vettä
* Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi.                                           * Lisää vaniljasokeri.                                                                           * Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin samalla vatkaten.               * Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa.                                             * Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.
Koristeet mustaa sokerimassaa,
joihin laitettu silver spray päälle



Koristeet sokerimassaa

Tsemppiä äiti uusiin haasteisiin!!!

2 kommenttia:

  1. Kiitos Marianne ihanista kakuista. Niitä ihasteltiin ja nautittiin antaumuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaapas hyvä! Kiva kuulla, että kakut myös maistuivat hyviltä. Aina jänskättää, kun ei itse pääse maistamaan kokonaisuutta. Kiva kun saatiin kakuista juuri sellaiset kuin halusit 😊

      Poista