sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Pienen pojan ristiäiskakku

Kaksi muuta tämän viikonlopun kakkuluomuksista oli ristiäiskakkuja pienelle prinssille. Tämän kakun toteutukseen sain lähes vapaat kädet, ainoa toive oli ettei banaania tai vadelmia. Kakkujen tilaajan kanssa kuitenkin mietittiin yhdessä täytettä kakkuihin ja päädyimme nyt jo aika kovaksi suosikiksi nousseeseen suklaa- ja mangotäytteeseen. Kakkujen värimaailma tietysti hempeä vauvansininen sekä valkoinen. Toivottavasti kakku on niin ulkonäöllisesti kuin maullisestikin mieluinen. 


Ristiäiskakku vol. 1

Ristiäiskakku vol. 2
n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.



Maitosuklaatäyte 

2 ½ dl Flora Vispiä
1 pss. valmista suklaamoussejauhetta (Blå Band)
80 g Philadelphia marabou 
100 g maitosuklaata

* Vatkaa kerma ja suklaamoussejauhe vaahdoksi. 
* Sekoita joukkoon Philadelphia marabou. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. 
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. 


Mangotäyte

2 ½ dl Flora Vispiä
1 pss. valmista mango-passionmoussejauhetta (Blå Band)
200g Mangotuorejuustoa
1 tlk Säilykemangoa
½ Sitruuna
2 tl Sokeria

* Vatkaa kerma ja mango-passionmousse vaahdoksi.
* Sekoita joukkoon tuorejuusto.
* Soseuta mangot ja lisää vaahtoon.
* Lisää sitruunamehu ja sokeri, sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. 


Ristiäiskakku vol. 1


Koristeet sokerimassaa, hopeiset helmet sokerihelmiä.

Toinen vauva sai viereensä sinisen Ainu pupun.



Ristiäiskakku vol. 2

Pursotukset Flora Vispiä - sininen väri tehty pastavärillä.





ONNEA IIVARI!!!




Totoro kakku

Tämä viikonloppu on mennyt kakkujen ihmeellisessä maailmassa. Työkaverini tilasi minulta kolme kakkua, joista yksi on hänen lapsenlapsensa 10-vuotis syntymäpäiväkakku. Tyttö toivoi Totoro kakkua - hahmo oli minulle aivan vieras, mutta jälleen google pelasti tilanteen ja sain toteutettua tytön toiveen. Halusin toteuttaa kakussa kuitenkin myös tyttömäisyyttä muuten niin "synkähkön" Totorohahmon rinnalle. Totoro pääsikin siis kukkaniitylle. Täytteeksi toivottiin jotain erilaista, joten päädyimme kakun tilaajan kanssa dumle- ja salmiakkisuklaa täytteeseen. 





n. 30cm kakkuvuoka 

Gluteeniton tummakakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

1/2 dl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.



Dumle- ja salmiakkisuklaatäyte

5 dl vispikermaa
1 dl muscovado-sokeria
n. 450 g Dumle- ja salmiakkitäytesuklaata


* Vaahdota vispikerma. 
* Lisää joukkoon muscovado-sokeri. 
* Puolita vaahtoseos kahteen eri kulhoon.
* Leikkaa täytesuklaa pieniksi paloiksi ja sekoita toinen suklaa toiseen kermavaahtokulhoon ja toinen toiseen. 





Pursotukset Flora Vispiä, oranssinpunainen
väri tehty punaisella pastavärillä.

Totoro sokerimassaa, pienet kukat marsipaania ja
muut kukat ja lehdet sokerimassaa. 




ONNEA 10-VUOTIAALLE!!!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kermainen Pääsiäiskakku

Pitkästä aikaa leivoin kakun omalle rakkaalle perheelleni. Äitini loihti hyvät pääsiäisruuat ja minä sain ilahduttaa kaikkia aurinkoisen keltaisella pääsiäiskakulla. Kaikki ei kuitenkaan aina mene kuin Strömsöössä - tein ensimmäistä kertaa kakun reunavuoalla, kun sain taikinan valmiiksi ja kaadettua vuokaan huomasin, etten ole voidellut ja jauhottanut vuokaa. Ei muutakuin taikina takaisin kippaan. Ja uudella onnella kakun tekoon. Täytteeksi kakkuun valitsin makean suklaan ja raikkaan mangon. Koska kaupoista ei löytynyt aivan kaikkia täyte aineita, joita olisin tarvinnut piti hieman soveltaa. Täytettä tehdessäni sähkövatkain sanoi sopimuksensa irti - onneksi äiti pelasti tilanteen tuomalla lainaksi oman vatkaimensa. :) Sain kuin sainkin kakun valmiiksi, ja tässä tulos...



Gluteeniton kakkupohja 
(kakku tehty gerbera reunavuoalla)


6 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 40 minuuttia.



Maitosuklaatäyte 

2 ½ dl Flora Vispiä
1 pss. valmista suklaamoussejauhetta (Blå Band)
100 g Valio maustettu vanilja rahka
100 g maitosuklaata

* Vatkaa kerma ja suklaamoussejauhe vaahdoksi. 
* Sekoita joukkoon vaniljarahka. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. 
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. 


Mangotäyte

2 ½ dl Flora Vispiä
1 pss. valmista mango-passionmoussejauhetta (Blå Band)
200g Mangotuorejuustoa
1 tlk Säilykemangoa
½ Sitruuna
2 tl Sokeria

* Vatkaa kerma ja mango-passionmousse vaahdoksi.
* Sekoita joukkoon tuorejuusto.
* Soseuta mangot ja lisää vaahtoon.
* Lisää sitruunamehu ja sokeri, sekoita tasaiseksi. 
* Levitä kostutetun pohjan päälle ja laita jähmettymään jääkaappiin. 

- Tällä kertaa laitoin Lemon Curd tahnaa mangotäytteen alle. 



Kakku päällystetty keltaiseksi värjätyllä Flora vispillä. Koristepursotukset oranssiksi värjätyllä Flora vispillä. Narsissit ja pajunkissojen oksat sokerimassaa, suklaamunat kuvastavat pajunkissoja.







AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ 
KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE!!!