sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäiväkakku

Työkaverini tilasi äitienpäiväkakun äidilleen. Sain vapaat kädet kakun tekemiseen, mutta kyselin kuitenkin hieman lempiväriä. Kakunteko muille jännittää aina, koska haluaa onnistua niin maussa kuin ulkonäössäkin. 


Vaaleakääretorttupohja (GL)

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min.
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.
* Jäähdytä - kostuta ja täytä kakku.


Suklaakääretorttupohja (GL)

4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl gluteenitonta jauhoseosta
0,5dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta

* Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
* Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon pienissä erissä varovasti sekoittaen.
* Kaada uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 min.
* Kumoa sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi heti – muuten se tarttuu pohjaan kiinni.
* Jäähdytä - kostuta ja täytä kakku.


Vadelma-Daim-Limetäyte (Ohje Kinuskikissa - hieman muunnettuna)

6 liivatetta
3 patukkaa (á 56 g) Daim-suklaata
3 limen kuori
3 rkl limemehua
6 dl kermaa
reilu 1,5 prk (á 200 g) Valio Viola mautamatontatuorejuustoa
2 dl sokeria
3 rkl vettä
1 pss. pakastevadelmia (Suomalaisia) (á 200g)

* Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. 
* Rouhi Daim-suklaa. 
* Raasta limen kuori ja purista mehu.
* Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kuoriraaste, maustamatontatuorejuustoa, sokeri ja Daim-rouhe. 
* Mittaa kattilaan limemehu ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita täytteeseen.
* Kun olet laittanut täytteen kakun päälle lisää jäiset vadelmat täytteen päälle.


Valkosuklaatäyte (ohje Kinuskikissa)

5 dl Flora Vispiä
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
2 levyä Pandan valkosuklaata (á 130g)

* Vatkaa kerma vaahdoksi. 
* Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste. 
* Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä.
* Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 


 Pursotukset tehty Flora Vispillä, jonka sekaan laitettu vaniljakreemijauhetta (suhteella 1 rkl 2 ½dl Flora Vispiä kohden).


Marmorikuvio saatu aikaan sekoittamalla valkosuklaan makuista luonnonvalkoista ja fuksian väristä sokerimassaa. Kukat ja lehdet myös sokerimassaa. Perhoset tummaa suklaata.




Ei ole sen suurempaa rakkauden valaa kuin se,
että lapsi äitiään halaa
ja se, että pienessä sydämessä sinulle juuri
on varattu paikka niin valtavan suuri!!!
AURINKOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ!!!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Autokakku

Tänään juhlittiin Sampo-pojan syntymäpäiviä. Poika toivoi kakukseen ensin Nasukakkua, sitten Marttikakkua, sitten taas Nasukakkua...Poika ei osannut sitten millään päättää mitä haluaisi. Loppujen lopuksi päätyi autokakkuun, jossa pitää olla Martti. Muutamaa päivää ennen juhlia poika toivoikin kakukseen Hevisaurusta - sitä emme enää pystyneet toteuttamaan näin viimetipassa, joten autokakku oli se mikä tällä kertaa toteutettiin. Tiesin heti millaisen kakun teen - mielessä kävi tosin myös se, että tekisin Martin muotoisen kakun, mutta siihen en vielä uskaltanut ryhtyä...joten toteutus tällä kertaa tälläinen:

 Tässä kakku vielä ilman kynttilöitä

Täytteen kanssa oli myös pieniä ongelmia, koska olisin ensin halunnut tehtä TuttiFrutti-täytteen, mutten löytänyt enää mistään kyseistä suklaata. Päätin sitten, että teenkin Dumletäytteen, mutta tämän suklaan kanssa kävi samoin kuin edellisenkin. Karkkihyllyllä katselin erilaisia suklaavaihtoehtoja ja päädyin Pandan Zabaglione suklaaseen. 
 

n. 30cm kakkuvuoka

Gluteeniton kakkupohja 

8 munaa
3 dl sokeria
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 minuuttia.


Zabaglionetäyte

2 ½ dl Flora Vispiä
100 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)
150g Pandan Zabaglione suklaata

Vatkaa kerma vaahdoksi. 
Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste. 
Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä. Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. 
Levitä kakkupojan päälle ennen täytteen laittamista Lemon curd-tahnaa, näin saat raikkaan sitrusmaisen vivahteen kakkuun.

Mansikkatäyte (Ohje Kinuskikissa)

250 g mansikoita
2 ½ dl mansikkakermaa (Valio)
½ prk rahkaa
½ dl vaniljakreemijauhetta
2 rkl sokeria

Soseuta mansikat. Vaahdota mansikkakerma. Sekoita vaahdon joukkoon mansikkasose, rahka ja vaniljakreemijauhe. Lisää sokeri.

Kakun päällä sinistä sokerimassaa, kolmos numeron muotoinen tie tehty mustasta sokerimassasta ja tien viivat valkoista sokerimassaa. Renkaat tehty aikaisemmin sokerimassasta, jotta ehtivät kovettua. Hiekaksi murennettu ruskea pipari. 
Kakun reunat pursotettu ensin kermavaahdolla, jonka jälkeen tehty ruutukuvio Halvan lakritsimatosta leikatuilla lakupaloilla. 

KAKKU ON MUUTEN GLUTEENITON PAITSI REUNOILLA OLEVAT LAKRITSIT JA PÄÄLLÄ OLEVA KEKSIMURU (tämän kakun ei siis olisi tarvinnut olla gluteeniton, mutta tykkään gluteenittomasta kakkupohjasta enemmän). 
Jos siis haluaa kakusta täysin gluteenittoman voi rallikuvion lakritsiosat korvata esim. mustalla sokerimassalla ja päällehän voi murustaa gluteenitonta keksimurua!!!!



Kakun päällä oleva Martti ja Salama Mcqueen on leluja - synttärisankari sai ne
leikkeihinsä juhlien jälkeen, näin ollen juhlista ja kakusta jäi sankarille myös ihana lelumuisto. 
 
  
Tässä kakku kynttilöiden kanssa. Kynttilät tehty vihreästä sokerimassasta - normaali kakkukynttilä sisällä. 


ONNEA SAMPO 3v.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Kinkku-Ananas-Aurajuustohyrrät

Teimme lasten kanssa myös hieman suolapalaa. Hyrrien teko oli lasten mielestä tosi hauskaa ja ne maistuivatkin erittäin hyvälle. 

  Tässä hyrrät aurajuustolla
Kinkku-Ananas-Aurajuustohyrrät

1 pkt. voitaikinaa (500g)
1 pkt. kinkkusuikaleita
1 prk. ananaspaloja
Aurajuustoa oman maun mukaan
Väliin tai päälle juustoraastetta

* Kauli voitaikina ohueksi levyksi
* Levitä päälle kinkkusuikaleet, ananaspalat, aurajuusto ja juustoraaste. 
* Rullaa nyt taikina tiukalle rullalle.
* Leikkaa rulla n. 2cm paksuisiksi paloiksi.
* Nosta hyrrät uunipellille leivinpaperin päälle.
* Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Teimme toisen satsin hyrriä ilman aurajuustoa - näissä hyrrissä laitoimme juustoraasteen vasta hyrrien päälle.  


Nämä hyrrät ovat ilman aurajuustoa



Kauralastut

Tänään Keijukaistenmaassa on ollut leivontapäivä. Lasten avustuksella olen loihtinut muutamia herkkuja poikani huomisiin syntymäpäiväjuhliin. Lapset leipoivat kauralastuja, joista tulikin todella hyviä. Lapset innostuivat leipomaan keksejä niin, että piti tehdä lisää taikinaa. Nyt on kauralastuja tarpeeksi - ei varmasti lopu kesken. 



Kauralastut 
(n. 20kpl.)

50 g margariinia
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 muna

Sulata margariini mikrossa.
Lisää joukkoon yksitellen muut aineet puukauhalla sekoittaen.
Nosta taikinasta pieniä nokareita pellille leivinpaperin päälle.
Nokareiden ympärille kannattaa jättää reilusti tilaa, koska lastut leviävät kypsyessään.
Paista 200 asteessa noin 5 minuuttia.