lauantai 21. huhtikuuta 2012

Liljankukka

Huomenna juhlitaan rakkaan äitini syntymäpäivää. Aluksi ei pitänyt tehdä lainkaan kakkua, mutta loppujen lopuksi päätin tehdä ns. harjoituskakun - testasin uutta täytettä, joka ei aivan mennyt niinkuin piti. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes huomasin unohtaneeni täytteestä vadelmat. No, näillä mennään ja toivotaan, että kakku maistuu ilman niitäkin. 

Harjoittelin tänään myös liljan kukkien tekoa - en toistaiseksi omista vielä värejä, joilla pystyisin tekemään kukkiin yksityiskohtia. Jossain vaiheessa ehkäpä investoin niihinkin. Nyt kuitenkin kukat saivat vain hohdetta pintaansa. 


Liljan kukat tehty keltasesta sokerimassata, kukan heteet tehty "askartelu heteistä" (ei syötäviä). Lehdet vihreää sokerimassaa. 
Kukat saa hyvin kuivattua muotoonsa foliosta tehdyissä "kupeissa", jotka asetettu kananmunakennoon.




2 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia! Tuskin maltan odottaa, että pääsen maistamaan sitä täytekakkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli tosi kiva tehdä ja niinkuin jo aiemmin mainitisin, niin hieman kutkuttaisi hankkia värejä joilla saa kukkiin lisää elävyyttä. Harjoitus kappaleiksi onnistuivat hyvin.
      Lisää kokeiluja tulee, kun tänään kakku saa koristeet päälleen. Katsotaan miten käy!!!

      Poista